Ennen opiskelemaan lähtöä on nyt edessä 9 viikon työpätkä. Tällä hetkellä, tänä vuonna takanapäin on enemmän vapaa- kuin työpäiviä. Ei siis pitäisi tuntua yhtään raskaalta tää työnteko, mutta mutta... Jotenkaan ei oo helppoa asennoitua työhön nyt, kun on melko paljon muutakin mietittävää. Milloin Sintti lopulta syntyy? Miten opinnot saadaan käyntiin? Entä kun siinä on yhtä aikaa vastasyntynyt mukana kuvioissa? Miten pieni nukkuu, syö, voi? Entäs puoliso, miten jaksaa työssä ollessa kotona? Entäpä esikoinen, miten käyttäytyy nyt ja syntymän jälkeen? Sitä välillä ihan väsymykseen asti pohtii näitä asioita :-/
Reissu on tosiaan jo historiaa, Rääpäleeltä jäi matkalta muistoksi muutaman Lapin tuomisen lisäksi myös kova uhma. Kotioloissa on tuntunut, että aina vastoinkäymisten tullessa vastaan, väsymyksen yhteydessä ja aina vaan, jos me vanhemmat ei tanssita pienen nuotilla, tyttö aloittaa rääkymään, puree tai tekee pahojaan. On se vaan kumma, miten pieni jo voi ilmaista tahtoaan tuolla tavalla. Ja kun vielä tuli niin yhtäkkiä, niin kyllä pääs yllättämään. Yhdessä hetkessä saat lapselta leveän hymyn ja jo hetkeä myöhemmin tulee kauhea rääkäisy aina kantapäistä saakka. Eikä aina edes pysty yhdistämään tätä pahaa mieltä mihinkään tiettyyn syyhyn. Mut kun vaan jaksaisi aina vaan kuunnella ja olla reagoimatta... Sillähän se varmasti vähenee, ehkä, ehkä, toivotaan, toivotaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti